sunnuntai, maaliskuuta 25, 2007

synttärit osa 2

Tervetuloa Kesäaika, mukavaa että ollaan jo niin pitkällä kevättä että kellonkin sai jo kääntää valoa kohti.

Tänään kävi naapurin kavereita, sukulaisia, joukkuekavereita sekä ystäväperheitä Rassen synttäreillä. Mukavaa oli se että vieraat tulivat sopivaan tahtiin hieman eri aikoihin, joten kaikkien kanssa ehti juttelemaan ihan rauhassa.
Ja koska oli niin kaunis ilma, pystyi lapset olemaan oikein mainiosti ulkonakin juhlimassa, tekemistä löytyi oikein paljon.

Nyt sitten on synttäritiskit koneessa ja edessä pakkaaminen Helsinginreissua varten. Kolme päivää olisi tarkoitus viettää viimeisten näyttöjen parissa. Sitten se olisikin ohi (toivottavasti siis menee siihen malliin ettei tarvi enää uusimaan mennä)
Kivaa mennä toteamaan kuinka kevät on jo pitkällä eteläsuomessa.

Nyt katsomaan tanssia tv:stä. Se vaan on ihan MUST.

torstaina, maaliskuuta 22, 2007

synttärit osa 1

Aamulla rentouduin kampaajan käsittelyssä ja samalla keräsin henkisiä voimavaroja tulevaa koitosta varten: Rassen koulukavereille pidettiin tänään synttärijuhlat. Hemmottelutuokion jälkeen kotiin laittamaan tarjottavat esille ja kohtapa jo ovelta kuului lapsilauman ääniä. Vieraina oli kaksi tyttöä ja yhdeksän poikaa. Oivoi sitä desibelien määrää. Mukavaa oli kuitenkin kaikilla, lahjat oli mieluisia, tarjottavat maistuivat ja sopu säilyi. Varsinaista ohjelmaa ei tämän ikäisille juhlijoille enää tarvi onneksi keksiä, heillä on jo ihan omat juttunsa. Ehdinpä jopa istumaan itsekin alas ja juttelemaan parin äidin kanssa kaffikupposen kera.
Kun viimeiset lapsivieraat kotiutuivat oli isovanhempien aika. Mummu ja muffa, tätini sekä veljistäni vanhempi tulivat jo tänä iltana vierailulle, mummulla kun on niin tiukka aikataulu lausunta esitystensä kanssa viikonloppuna.
Sunnuntaina on muiden kuin koulukavereiden vuoro ja fammo ja faffa saapuvat silloin myös. Joten muutaman päivän kuluttua vietetäänkin synttäreiden osaa 2.
Varsinainen päivä on vasta ensi maanantaina, mutta itse olen silloin Helsingissä Vihoviimeisissä näytöissä kouluni kanssa. (siis toivottavasti ne nyt menee siihen malliin ettei uusia enää tarvitse...)
Voi järkyttävää että Rasse on jo 9 vuotias!!!

sunnuntai, maaliskuuta 18, 2007

kuinka paljon mahtuu yhteen päivään

... kun ajan käyttää tehokkaasti, saa yhteen vapaapäivään mahtumaan monen laista.
Aamupäivästä lähdin poikien kanssa uimahallille. Koukattiin Kirta mukaan kokeilemaan vesijuoksua. Hieman vajaa kilometri tuli juostua, Kirtalla ensikertalaisena puoli kilsaa juosten ja toinen mokoma uiden.
Pikaisen juomis/jäätelö tauon jälkeen kotiin syömään ja sitten Bosundiin kyläilemään. Pikkuserkkuni on muuttanut jokin aika sitten takaisin Suomeen ja rakentanut tänne kodin. Kävimme siellä tervehtimässä. Oli tosi mukava jutella ja vaihtaa kuulumisia. Juttua olisi riittänyt pitemmäksikin aikaa, mutta poikien jalkkistreenit alkoi painaa päälle, joten ei kun kotiin ja vaatteiden vaihdon jälkeen hallille pelaamaan. Reilu tunti vierähti siellä.
Kotona oli nauhoitettuna odottamassa alkuillan Tanssii tähtien kanssa, joka piti vielä jännittää. Tämän iltainen pudotus oli ehkä oikeutettu, mutta silti olisin halunnut nähdä Romanin vielä etenevän, he olivat vain niin ihania Saaran kanssa. Omalla tavallaan persoonallinen pari.
No, sellaista se on. Muita suosikkejani ovat Mariko ja Sari Siikander, tanssijoista ehdoton on Helena, hänestä olen pitänyt aina. Sairaan vaativa mutta upea, hyvä opettaja.
Enää on tälle päivälle jäljellä vaalien jännittäminen eli toisin sanoen, menenpä nukkumaan kun tv:stäkään ei enää tule muuta kuin vaaleja. -niin kiinnostunut en ole että jäisin seuraamaan...

torstaina, maaliskuuta 15, 2007

ai niin...

tämä on pakko vielä kertoa:
ostettiin sisarukset yhdessä äidille ja isälle matkalahjakortti että pääsevät pakoon synttäreitään. Kävivät eilen sitten hakemassa liput Maltalle. Kivaa että vihdoin pääsevät sinne kun ovat vasta viisitoista vuotta puhuneet sinne menosta =) Taisi olla 1990 kun olin siellä opiskelemassa englantia ja siitä lähtien ovat puhuneet että olisi mukava päästä käymään. Kaikkialla muualla ovat kyllä reissanneet tässä välissä mutta nyt sitten lähtevät sinne.
Nyt onkin hyvä aika mennä sinne, ei vielä tukalan kuumaa ollenkaan.

Mom and dad are going to skip their birthdays and we gave them a gift sertificate to a travel agency. They have now booked a trip to Malta. They are so exited to go there.

hehkeänä

Olimme Kirtan kanssa meikkauskurssilla sunnuntaina. Oltiin kyllä niin fiinejä sen jälkeen! Tosi mukava iltapäivä! Tuli kokeiltua uusia värejä ja ammattilaisen opastuksella oppi kaikkea hyödyllistä. Ehkä ihan niin laitettu en joka päivä jaksaisi olla kuin silloin, mutta ainakin oppi sen miten meikki tehdään kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.

Tiistai kului kurssilla Helsingissä. Paljon ehti kun aikaa oli: lento lähti kuudelta aamulla ja paluu lento oli vasta 00.40 täällä. Käytiin shoppailemassa kollegani Annikan kanssa ja ehdittiin käydä moikkaamassa veljeänikin. Lasse sitten heitti meidät kentälle. Kyllä olin väsynyt kun kotiin pääsin. En muista milloin olisi uni tullut noin nopeasti. Onneksi pääsin keskiviikon aamuvuorosta vähän aikaisemmin kotiin lepäämään.

Niin, se eilisillan lepo olikin sitten seuraavanlainen: töiden jälkeen pikaisesti kauppaan ja ruuanlaittoon. Syönnin jälkeen kevyt 200 litraa vettä pois akvaariosta, pohjakivet ulos, uusien kivien pesu ja laitto altaaseen, perään 200 litraa vettä taas, kasvien istutus ja koristelu. -niin jossain vaiheessa kyllä kalastelin kalat pois altaasta ja takaisin sitten uuteen ympäristöön.
Hassua oli katsella kun kalat uiskentelivat ihmeissään ja katselivat mitä kaikkea uutta on tarjolla.

Yes, nyt pitää lähteä jatkamaan tätä työpäivää: alkaa kokous viideltä, oli tällainen hyppyvuoro tänään että lounaskiireeseen joukon jatkoksi töihin, vähän hengähtämään kotiin välilllä ja taas mennään =)

torstaina, maaliskuuta 08, 2007

how old is your skin?

After a while I write something in english too today. First of all: Happy Womensday!

I saw a funny test in a paper the other day.
Is to test the age of your skin. Take the skin from the palm of your hand between fingers, lift it and pinch for 10 seconds. Then count how many seconds it takes for the skin to come down again.
If it goes right away, your skin in 20 years old, if less than 3 seconds, your skin is 30years.
If it takes less than 4 sec, the age is 40
less than 5 sec means the age is 50
more than 6 seconds makes your skin to be 60.

Ok, what it makes me to be when the other hand took 3 sec and the other came down right away? Something between 20 and 30 years? -sounds good enoungh for me!

Today is my last day off. I had 8 days winter break. We went to Sweden for couple of days last week, but on monday the boys went back to school, so I have just rested at home. Done some major cleaning, redecorating our lobby and today I have baked.
Boys had a outdoor skiing and skating day today at school, so they were rather hungry when they got home from school. How nice it was to have some warm bread and cocoa.
Fresh baked bread just is So delicious!

minkä ikäinen iho

Löytyipä eräästä lehdestä hauska testi: Minkä ikäinen on ihosi:

Ota kämmenselän ihoa sormien väliin, nosta ja purista 10 sekunnin ajan. Päästä irti ja laske montako sekuntia kuluun ennenkuin ihosi palautuu sileäksi.

Jos iho palautuu heti on ihosi ikä 20v
jos alle 3 sekunnissa, ikää on 30v
jos alle 4, ikää 40v
jos alle 5, ikää 50v ja
jos yli 6 , on ihollasi ikää 60v.

Okei, miten sitten jos toisen käden iho palautui heti ja toisessa meni pari sekuntia? Onko nuorekkaan ihoni ikä siis siitä välistä 25 vuotta? Tai mahdollisesti vasen puoleni on ikääntynyt hitaammin kuin oikea puoleni? Hih, jokatapauksessa, tällaisia on aikaa miettiä viimeisenä lomapäivänäni.

Viimeisen lomapäivän kunniaksi leivoin tänään ruissämpylöitä, kyllä vain vastaleivottu maistuu hyvälle! Pojilla oli koulussa ulkoilupäivä, joten heillekin lämpimäinen tuli sopivaan saumaan, kova nälkä kun oli koulusta tullessa.

Täällä muuten sataa vettä! Se siitä lumesta sitten, on huomiseen mennessä kyllä sulanut jos tähän tahtiin jatkuu.

ai niin:
Hyvää Naistenpäivää!!!

maanantaina, maaliskuuta 05, 2007

loma loma loma

Yes!
Nyt vihdoin on odotettu talvilomani.
Keskiviikkona tein myöhään yöllä töitä että sain kaikki paperihommat tehtyä, ja torstaina vihdoin alkoi lomani.
Herättyämme aamulla hyppäsimme autoon ja päristelimme kohti Haaparantaa. Mikki oli hankkinut pojille sellaisen autoon tarkoitetun dvd soittimen, joten matkalla ei montaakaan kertaa kuulunut se tuttu lause "Milloin ollaan perillä". Menomatkalla pysähdyimme Kempeleen Biltemalla, monesti on pitänyt siinä käydä mutta nyt vasta tuli se tehtyä. Eipä sieltä tällä kertaa paljoa lähtenyt mukaan, mutta uudelleen pitää kyllä käydä ennen kevättä. Haaparannalla kävimme pikaiseen kirjoittautumassa majapaikkaamme ja suuntasimme ostoksille. Kyllä on Hapitsu muuttunut sitten 90-luvun alun milloin siellä seudulla opiskelin. Oli Ikeaa, ostoskeskus missä upea lelukauppa poikien mieleen ja minulle ihanan iso lemmikkieläinliike, ja pari urheilu liikettä, Catalogin myymälä ja vaikka mitä.
Oli myös asioita jotka eivät ole muuttuneet: Legendaarinen Kallen Grilli oli ja porskutti edelleen. Vaikkakin grilliruuan rinnalle oli tullut myös perinteistä ja aitoa Torniojokilaakson ruokaa: lohta, poroa, karhua. Nam!
Ikean lihapullat täytti hyvin vatsaa shoppailun välissä, mutta illalla käytiin tottakai maistamassa Kallella Skrovmålit. -Hyvää oli!
Perjantaina käytiin täyttämässä auton peräkonttia vielä uudelleen Ikeassa ja Coop Xtran ja Ica Maxin ruokahyllyiltä. Pojat oli ihmeissään kun oli erilaisia karkkeja ja limsoja =)
Kemin lumilinna tuli nähtyä ja vielä Oulussakin pistäydyttiin ennen kotiin saapumista.
Lauantai kuluikin rennosti ottaen, Mikki kylläkin reippaasti pelireissulla koko päivän. Käytiin ihailemassa auringonpaistetta Elban upealla retkiluisteluradalla, eväät mukana ja hyvällä mielellä.

Sunnuntai aamusta kävin juoksemassa taas kilometrin (ja vielä yhteen soittoon) uimahallissa. Pojat mukana pulikoimassa, sieltä vielä Rasmus lähti miltei kolmeksi tunniksi luistelemaan.
Oli ihan poikki kun päätettiin mennä ulos syömään. Silmät luppasi kun odoteltiin annoksiamme. -No ainakin ruoka maistui kun oli liikkunut koko päivän.

Pojilla alkoi tänään koulu ja Mikki palasi töihin joten saan olla ihan hissukseen täällä kotosalla. Siivota pitäisi, uudet paneeliverhot on jo laitettu paikalleen, eteisremontti alkaa huomenna =)