Löysin huomaamattani itselleni uuden ammatin parisuhdeterapeuttina. Olen keskellä- en kolmio- vaan ainakin viisiödraamaa... ja ei siinä mitään, olen onnellinen jos voin auttaa vain kuuntelemalla ja asioita ystävien kanssa analysoimalla. Hienoa että ihmiset katsovat minun olevan sellaisen luottamuksen arvoinen että voivat kertoa niistä kipeistäkin asioista.
Nyt kuitenkin tuntuu että haluan hieman purkaa taakkaani tänne. Tuttavapiirissäni on lähiaikoina kaksi paria eronnut ja kolme eron partaalla.
Syitä ovat mikä kenelläkin mutta sekavat ihmissuhteet muihin kuin omaan puolisoon, pettäminen, perheväkivalta ja alkoholi. On huolestuttavaa huomata kuinka ihmiset voivat niin huonosti että eivät osaa selvittää keskinäisiä solmujaan keskustelemalla vaan ajautuvat mielummin uuteen suhteeseen, pulloon tai mikä hirvittävintä ryrkkiin.
Eräs pari yritti paikata suhdettaan yhteisellä harrastuksella mutta toinen ajautuikin harrastamaan jotain ihan muuta harrastuspiiriin kuuluneen aviopuolisonsa hyvän ystävän kanssa.
Toinen tapaus onkin jo astetta monimutkaisempi; Perhe Z:n mies ja Perhe X:n vaimo ovat "löytäneet toisensa" ja Z:n vaimo on saanut asian selville. Eikä siinä kaikki miehet keskenään ovat tähän asti olleet parhaita kavereita. X:n mies ei tiedä ainakaan vielä asiasta mitään. Asiaa vielä sekoittaaksemme Perhe X.n vaimolla on vispiläkauppaa myös toisen miehen kanssa joka sattuu olemaan tuttavani poika ja naimisissa ja se jonka parisuhteessa ongelmat ratkaistaan miehen nyrkkien avulla.
Joten Kauniita ja Rohkeita ei tarvitse katsoa ihmisuhdekiemuroiden takia -löydän niitä ympäristöstäni.
Vastauksia en osaa minulle uskoutuneille antaa mutta kuunnella ja tukea voin. Ja tukea haluan antaa heille kaikesta sydämestäni, oli sitten heidän ratkaisunsa mikä tahansa.
I have become a shrink. I don´t mind listening to my friends familyproblems and I do want to support them by listening and beeing there for them. I feel really honoured to have such trust from my friends that they can feel comfortable to talk to me about problems. There is two couples who have just divorsed and three in progress of it. Reasons for their seperations are cheating, drinking or familyviolence. Its horrible to even think those things are used to "solve" problems and not beeing able to talk through problems.One couple became interested in one sport and tryed to have more time together that way. It ended by having different type of "sport" in a back seat of a car by the wife and the husbands best friend who happenes to go to the same sportclub...Next couple is more complicated: There are families X and Z. Husband Z and wife X have an affair and Z´s wife found out. What makes it more complicated is that men are best friends. And I happened to found out that the same wife who is cheating is having an other affair with an other man, (which is son of a friend of mine) the the one who is beating his wife (which I just found out today)So, I really dont need to watch soap-operas from TV, those are happening in front of my eyes...I do hope I can give them all the support in world and help them to find answers what to do.