Olimme omenavarkaissa =) No okei, mummolassa joten ihan oikealla asialla oltiin. Tämä kesä oli niin lämmin ja kasvukausi niin pitkä että omputkin oli todella mehukkaita ja makeita. Kiva on niitä napostella. Tässä mukavan makuinen Kanadalainen omenapiirakka -resepti.
Omenanpaloja pyöritellään kanelilla maustetussa fariinisokerissa ja laitetaan voidellun piirasvuoan pohjalle reilu kerros. (fariinisokeria kupin verran, kanelia maun mukaan, noin 1-2 tl)
Sekoita 1/2- 1 kuppi sokeria (maun mukaan), 2 kuppia jauhoja, 150g margariinia, tilkka ruokakermaa(tai maitoa) ja ripaus leivinjauhoa. Levitä omppupalojen päälle ja uuniin 175 C kunnes taikina kauniin ruskeaa ja siten kypsää. Tarjoile lämpimänä vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa. Ja jos sitä jää, ei se ole hullumman makuista kylmänäkään.
Päivällä poikien ollessa koulussa kävimme Kirtan kanssa lounastreffeillä. Tosi mukavaa oli jutustella ja katsastettiin samalla syysalennusmyyntejä. Löysin kivat farkut. Päätin olla ahkera ja lyhentää ne saman tien enkä viimetingassa kuten tavallisesti. Mutta mitä kummaa: niissä oli vielä varashälytin paikallaan!!! Soitin liikkeeseen ja pahoittelujen kera vain tuumattiin että pitää varmaan alkaa uusimaan hälyttimiä. Hassua kuitenkin on että käytiin vielä muuallakin eikä alkanut hälyttämään. -Arvatkaapa alkoiko huutamaan kun menin takaisin sitä hälyä poistamaan? -Kyllä vain, arvasitte oikein!
We went apple stealing with boys. =) Well to my parents house, so it wasn´t really stealing at all. But it was fun to pick them straight from tree.
Heres a good recepe called Canadian applepie.
Roll applepieces in a mixture of brown sugar and cinnamon. Put the pieces to a oiled bakingtray. Mix 1 cup sugar, 2 cups flour, 150 g (I think its about 0,33 lbs) margarine/butter, little splash of milk or cream and littlebit baking soda. Put this mixture on top of the apples. Bake it in the owen 350 F /175 C untill its golden brown. Serve it with icecream.