sunnuntai, huhtikuuta 29, 2007

Dancing all day long

Eilen järjestettiin tanssiseuramme toimesta valtakunnalliset kilpailut. Pareja oli pitkästi yli 100 ja yli 20 seurastakin. Kaukaisimmat tulivat Rovaniemeltä ja Virosta asti. Tunnelma oli hieno ja meno upeaa. Täytyy myöntää että ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun lopetin oman kilpailu-uran tuli tunne että olisipa hienoa mennä mukaan. Mutta tunnetusti it takes two to tango, joten tuskinpa enää kilpaparketille lähden. Ja yksinkertaisesti ei olisi aikaa treenata niin paljoa kuin olisi tarve jotta voisi ihan oikeasti lähteä kilpailemaan.

Tänään palattiin sitten normaaliin päiväjärjestykseen ja aamusta olin taas hallilla vesijuoksun merkeissä. Pojat meni siksi ajaksi mummulle moikkaamaan serkkulikkoja. Saga ja Senja tulivat ohikulkumatkalla pariksi yöksi tänne, huomenna jatkavat Ouluun kyläilemään. Paluumatkalla ajavatkin sitten suoraan Helsinkiin keskisuomen reittiä. Varmasti rankka matka! Vaikka kilometrejä kertyy 100 vähemmän kuin tämän kautta, on matkaa silti aivan riittävän pitkästi...

torstaina, huhtikuuta 26, 2007

elossa ollaan

päivät vain lentää kiireen vilkkaa, yhtäkkiä on taas viikko miltei mennyt.
Tänään kolahti postilaatikosta koulun viimeisimmät paperit. Kaikki arvosanat on nyt annettu ja ne lähtevät huomenna tutkintolautakuntaan lopulliseen arvioon. Yes!

Tilattiin meille muutama viikko sitten markiisit. Ollaan suunniteltu sitä jo useana kesänä mutta nyt saatiin aikaiseksi. Tänään sitten töissä ollessa puhelin soi: naapuri soitti. "Mistä nuo upeat markiisit on tilattu, oliko kalliit, haluaa myös!" Nauroin että onpa kiva että kerroit, sillä ei kyllä olleet vielä silloin paikallaan kun aamulla töihin lähdin =)
Illalla kun pääsin vihdoin viimein kotiin, oli asentaja jo sisällä asentamassa niitä loppuun. Hienoa kun homma toimii. Naapurit tuli kaffille jututtamaan asentajaa ja lopulta päätyivät ottamaan tarjouksen markiiseista myös. Näinhän se menee; yksi hankkii jotain ja seuraava haluaa ja sitten seuraava. Pitää vaan pyytää provikat meille =)

Voi voi, kohta saisi taas kerran alkaa pakkailemaan; viikon kuluttua olisi suuntana Stokis ja se kurssi jonka vuoksi jouduin hommaamaan sen jakkupuvun. No ei ainakaan tarvi miettiä mitä pakkaa... ...paitsi että ne ryysyt on edelleen siellä korjausompelijalla... no, onhan tässä vielä ensi viikko aikaa.

lauantaina, huhtikuuta 21, 2007

Ihan oikeesti hei!!!

Unohdin äsken päivitellä tätä joten nytpä sen teen: tänä aamuna oli paksu kerros LUNTA jokapaikassa! Muutama autokin kesärenkaillaan onnistunut tekemään tuttavuutta ojanpohjan kanssa!
Muutama hassu viikko koululaisten kesälomiin, ihan oikeasti: ei enää lunta kiitos!!!

I forgot to mention: This morning it was SNOW allover!!! Not anymore!! Only 6 weeks for the kids before schools out for summer! The weather really is acting funny this year!

miten viettää vapaapäivää

Niinpä niin, tunnollinen työntekijä on kipeänä omalla ajallaan... Mikki on eilisestä asti parannellut lenssun poikasta ja itse sain kärsiä torstai-illasta asti hammassärystä. On se outoa että niinkin pieni asia kuin hammas voi lamauttaa koko elämän. Kuin salama kirkkaalta taivaalta se alkoi illalla, ja yöllä joutui ottamaan särkylääkettä kolmen tunnin välein. Puoli kuudelta, kun Mikki lähti töihin, en voinut enää olla edes makuulla, kipu oli niin sietämätön.
Heti aamulla kun päivystys aukesi alkoi soittorumba, taisipa olla pari muutakin kipeää hammasta Kokkolassa: puoli tuntia meni ennenkuin pääsin läpi! Ja kuinka tyypillistä tuuriani; lääkäreillä oli koulutuspäivät ja saan kyllä vapaan ajan puolen tunnin päähän, mutta Kälviälle!!! Tuumasin hoitajalle että tuskin tässä räntäsateessa ehdin Pyörällä sinne asti puolessa tunnissa! No well, onneksi sain iltapäivälle ajan ihan tänne keskustaan... Voi sitä autuutta kun puudutuspiikki alkoi vaikuttamaan! No nyt onneksi se on ohi, vaikka lekuri pelottelikin että saattaa vielä kipeytyä. (Oli kyllä illalla sairaan kipeä, mutta tänään ei tunnu enää missään, yes!)

How to spend the couple of days off

Good worker is sick on his own time, as they say...
Well, that how it really has been for us passed few days.
Mikki has had a cold for couple of days now and I got major toothache on thursday eve. Luckily a get hold of a doctor on friday, but the night was horrible: I had to take more painkiller every 3 hours and still couldn´t sleep. 5.30 am it was getting so bad, I couldn´t even have my head on a pillow anymore.
What a relief when the doc gave a shot of a local anaesthesia. It is so funny how a little thing like a teeht can make your life so miserable. Im so glad it is now over.

keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2007

Black Dress Party

Lauantaina vietimme erään työkaverin kotona hänen äärimmäisen epävirallisia tupareita sekä niitä kauan odotettuja Black Dress Partyja. Suurin osa todellakin oli ottanut pukukoodin tosissaan mutta muutama poikkeuskin oli joukossa. Illan isännän sanoja lainatakseni; valkoinen on niin lähellä mustaa. Boolia jokainen nautti oman tyylinsä mukaan, Aliasta pelattiin ja musiikkia kuunneltiin. Itse lähdin kotiin jo kymmenen aikaan, sillä Mikillä sattui samalle illalle peliporukan saunailta. Itse kun kokoajan olen jossain päin reissussa niin onhan se reilua että Mikkikin pääsee välillä tuulettumaan. Black Dress Partyn juhlijat jatkoivat paikallisiin menomestoihin ja viimeiset tilannekatsaukset oli minunkin kännyyni tulleet joskus neljän aikaan... Onneksi oli siinä vaiheessa jo äänettömällä. Sunnuntaina menin reippaana aamuvuoroon siinä kun toiset yrittivät selvitä edellisillan juhlinnasta =) =)
Eilen pyörähdin Vaasassa työpäivän jälkeen kokouksessa. Ekaa kertaa tuli testattua tuota Mikin autoa ihan maantiellä. Joo, hyvä auto se on vaikka edelleen olenkin sille allerginen. =) Saksalaiset ilmeisesti suunnittelee automallinsa sellaisille 180cm pitkille ja tällainen pituusvammainen puolitoistametrinen ei vain saa mukavaa ajoasentoa. Mutta nyt kun ajoi maantiellä alkoi hieman tuntua paremmalta. Kaupunkiajossa on hieman vaikeaa kun ei yllä kytkin pohjaan... Mutta joo, kyllä se on ihan hyvä auto. Ja oli tosi kivaa matkata yhdessä ystäväni Lennyn kanssa, American Woman soi ainakin viisitoista kertaa matkan aikana, puhumattakaan muista Lennyn hiteistä. Liikenteen ohjaajalla oli varmaan hauskaa tietöiden kohdalla kun autosta kuului vaan BOOOM BOM BOM, Boom BOM Bo0mn

lauantaina, huhtikuuta 14, 2007

Tomas

lisäsin linkkeihin Ex-työkaverini Tomaksen blogin. Tomas tekee aivan upeita tauluja ja asuu nykyään kaukana Skånessa. Snifk!
Lisäksi lisäsin linkin listen.fm:ään, missä voi käydä kuuntelemassa hyvää musiikkia. (kiitos linkkivinkistä toiselle Tomakselle joka myös asuu Ruotsissa ja jota myös on kova ikävä)

I added a link of my friend Tomas. We used to work at the same place. He is very talented artist, making great paintings. So shame for us here in Finland, he moved to Sweden last summer.

Allso I added a link to listen.fm where you can listen great musik.

perjantaina, huhtikuuta 13, 2007

Time of changes

kevätsiivouksen aika blogissa; muutin vähän ulkoasua....
Time to freshen up a little bit this blog of mine...

Minä päivä

Taas on kuulkaas se aika vuodesta kun on aika viettää kansallista Minä päivää!!!!
Aamulla pojat meni kahdeksaksi kouluun ja suuntasin pyörälläni samaan aikaan uimahallille. Kolmen vartin ja 2 km juoksun jälkeen kevyelle lounaalle keskustaan. Kiertelin kauppoja ihan ilman kiirettä tai tarvetta löytää mitään. (mikä on paljon mukavempaa kuin se että on pakko löytää jotain mitä tarvii eikä mistään löydy mitään) Mukaan lähti poistokorista kengät, mikä aivan ihmeellistä, sillä harvoin mun kokoisia kenkiä jää enää poistomyyntiin. Puolenpäivän aikaan menin BodyShopiin kasvohoitoon. Se oli rentouttavaa! Se mikä vähän jurppi, oli että hoito alkoi vartin myöhässä eikä edes anteeksi pyydetty, ja tekijänä oli työharjoittelija josta ei etukäteen oltu sovittu mitään. Mutta, kokemus oli hyvä kuitenkin. Harjoittelija osasi tehdä työnsä ihan mallikkaasti vähän ujo tuntui olevan. Ja ihan hehkeä olen kyllä nyt =) =)

Mikki vietti eilen omaa Minä päivää hankkien autoonsa kesärenkaat ja vanteet. Ja myöhemmin vielä otti ja tilasi markiisit meille. No, niistä markiiseista on kyllä ollut puhetta jo siitä asti kun tähän muutettiin, nyt vihdoin saatiin tilattua. Ja renkaathan on pakko olla autossa, sehän on selvää. Pelkillä renkailla on vaikea ajaa, pitää olla jotain vanteentynkääkin joten ihan oikeutettuja hänen shoppailut ovat.

Hei ihania uutisia: Mun kaveri soitti juuri ja kertoi että heille tulee Vauva lokakuussa! Ihanaa!!! Onnittelut koko perheelle! -Mutta pidän hulluja jännityksessä enkä kerro kenelle, sillä ei ollut puhetta, onko asia jo virallisesti kaikille kerrottavaa tietoa... Lällällää, minäpä tiedän ja te ette =) =)

Apua, tämähän puhuu suomea

Heh! Meni hetken ennenkuin tajusin että blogini on opetellut suomea ja sen hallinnointi on muuttunut täysin suomenkieliseksi. Hassua! Ihan hyvinhän olen tuolla kolmannella kotimaisellakin pärjännyt, mutta käyhän se näinkin.

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2007

periksi en anna

en suostu tulemaan kipeäksi! Kurkkua on kuumottanut jo muutaman päivän ja nielemine on vaikeaa. Silti; en suostu alkamaan kipeäksi!
Onko pakko jo ei tahdo!?!
Yksinkertaisesti minulla on ihan liikaa tekemistä että ehtisin flunssaiseksi ja toisekseen se on tylsää! Ja kun vielä lauantaina olisi työporukalla BlackDress Partyt niin ei paljoa nappaaa alkaa kipeäksi!
Niin, P. Diddy pitää aina legendaariset Black Partyt kaupungeissa missä vierailee, mutta Helsingissä ollessaan unohti kutsua meidät!!! Joten, pidämme sitten omat bileemme.
Ja sorry P.Diddy, sinua ei ole kutsuttu!

maanantaina, huhtikuuta 09, 2007

sananlaskut -nykyaika

tervetuloa 2000 luvulle, johan oli aika vanhankansan viisaudetkin tuoda jo tälle vuosituhannelle! Kiitokset Santsille hauskasta meilistä =)

*Lopussa on aika ihme, jos seisoo.
* Se mikä ei tapa, se vituttaa.
* Itseäni olen aina kiittänyt ja kiitosta on riittänyt.
* Happamia sanoi vihreä kettu rauhoittavista.
* Odottavan aika on yleensä alle tunti.
* Tili tuli, tili meni. Näkikö kukaan kumpaakaan tilannetta?
* Ei tippa kait tapa, ja ämpäriin ei mahdu hukkumaan.
* Ruoho ON vihreämpää aidan toisella puolella.
* Sen vie verottaja minkä kylvää.
* Niin makaa kun sattuu sammumaan.
* Tulin, näin ja koitin sormella.
* Laatta on heitetty.
* Viina on viisaiden luoma.
* ABS miehen tiellä pitää.
* Itku pienestä kalusta.
* Kahden aina kalliimpi.
* Ken leikistä suuttuu, se ottakoon diapamin.
* Niin metsä vastaa kun hallusinaatiot haluaa.
* Valheella on lyhyet jäljet, ellei käytä väärää passia.

...että näin tämä viikko sitten alkaa....

WBB

kolme sanaa kertoo sen kaiken eilisillasta:
WENTUS BLUES BAND
Olimme Mikki L:n, Kirtan sekä Oman Mikin kanssa nauttimassa hyvästä Bluesista Wentuksen levynjulkistamiskeikalla Tullipakkahuoneella. Ihan sydämestä otti kun kuunteli niitä sooloja. Kyllä blues on vain hyvää kuunneltavaa. Pojilla oli hyvä meininki päällä koko keikan ja kaikesta näki että sydämellä tätä hommaa tekevät.
Keikan jälkeen päätettiin käydä Mikkien kanssa syömässä ja jatkettiin iltaa vielä parin siiderin merkeissä. Näkyipä WBB:n Niko ja Juhokin olevan iltaa istumassa keikan jälkeen. Mikki L bongasi Nikon hyvin nopeaan =)
Ihan oli pakko lisätä heidän linkkilistaani.

Three words says it all about last night:
WENTUS BLUES BAND
they had a concert releasing their latest album. It was a blast! We went there with my friend Mikki, my husband Mikki and my friend Kirta. Blues just is so good! I could really feel it in my heart when they played their solos. Great job guys!!!
After the concert we desided to go out for dinner. Afterword we spend some hours in a bar catching up with all the latest gossip. Even the WBB:s vocalist and guitarist were there.
I just had to add WBB´s link to my link list. Feel free to go and listen their music there.

ps: what is white and comes from the sky? -oh yes, its snow and its all over right now! Wasn´t it supposed to be spring!!!!

lauantaina, huhtikuuta 07, 2007

selvisin hengissä....

Kaunis kiitos Kirtalle joka lähti henkiseksi tueksi vaatekauppaan. Sattui niin sopivasti kummallekin vapaapäivät tänään että päätin tarttua härkää sarvista heti ja hommata sen jakkupuvun. Nytpä se sitten on aina kun tarvii. Kengätkin löytyi yllättävän helposti joten nyt edessä on enää korjausompelijalle vienti jotta tällainen pituusvammainen saa housunsa istumaan ja helmansa oikealle korkeudelle.

Pojat olivat trulleina sillä aikaa kun minä ahdistuneena vietin aikaa sovituskopissa. Empun saalis oli kunnioitusta herättävä: kasa näytti niin suurelle että oli pakko punnita karkkien määrä: 1002 g!!! Sairasta! Rompun pääsiäiskarkit eivät yltäneet aivan samalle tasolle, mutta kävelyn määrä oli kyllä suurempi, eivät olleet käyneet systemaattisesti joka ovella vaan valikoiden tutuilla tyyliin kylän itälaidalta länsilaidalle ja taas takaisin toiselle puolelle.
Pienen tankkauksen jälkeen pyörähdimme viemässä pääsiäiskukan fammolle ja faffalle sekä tervehtimään mummua ja muffaa jotka eilen saapuivat kotiin reissusta; kivaa tuliaista oli pojille ja paljon kerrottavaa.

Mukavaa pääsiäisen jatkoa kaikille!

perjantaina, huhtikuuta 06, 2007

hyvää pääsiäistä

Happy Easter to all of you!!!
Oikein hyvää pääsiäistä kaikille!!!

Vika päivä töissä ennen pitkää vapaata. Ja mukava päivä olikin. Sairaan hyvä fiilis koko porukalla. Vitsailtiin ja hyvä tuuli tarttui myös asiakkaisiin.
Tuli tehtyä päivän hyvä työ ja samalla "treffit" erään poliisimiehen kanssa. Meille tuli autolla asiakas joka ei todellakaan ollut kyvykäs ajamaan autoa. Ei osannut edes rahojaan laskea. Soitin poliisille. Pojatpa huomasivat asian ja ehtivät vaihtaa kuskia ennenkuin partio tuli paikalle. Kerroin asiasta poliisille (jolla oli maailman sinisimmät silmät!) ja jouduin käydä tunnistamassa kuskin. Ottivat sitten yhteystietoni ylös jotta voivat kutsua kammarille todistusta varten. Joten, nyt on sitten kerrankin treffit =) Niillä klopeilla taisi olla muutakin mikä kiinnosti virkavaltaa, nimittäin kilvet lähti autosta ja muutenkin syynäsivät koko auton todella tarkkaan. Kolme viidestä lähti maijoilla kammarille.
Kotona The Mies vitsaili että voidaan mennä yhdessä kammarille, sillä hänelle rapsahti tolppapoliisilta kutsu tunnistamaan oma kuvansa. 75 km tunnissa kuudenkympin alueella... tais tulla kiva lottovoitto > siinä tais mennä alumiinivanteisiin varatut rahat...

Mulla on pukeutumisongelma! Joo ainahan naisilla on.... Mutta mulla Todella on! Mikään ei ole niin vastenmielistä kuin varta vasten mennä ostamaan vaatteita jotain tiettyä asiaa varten, silloin kun ei mitään löydy. Ja mun pitäis hommata jakkupuku. Voi pirskatti. Minähän nimenomaan olen niin jakkupukutyyppiä... No, pidän huolen että puvun vuorikankaassa on pikkupiruja tai ainakin pääkallon kuvia =) -onneksi on vielä kuukausi aikaa sen hankkimiseen...
-Toisaalta, kerran kun sellaisen hankkii niin sittenpä se on. Housut, jakku ja hame, kaikki samaa sarjaa, niin johan pärjää vaikka missä.... Hei murut, Serious help needed!!!! Päästäkää minut tästä pahasta ja tulkaa joku sijaiskärsijäksi mukaan ostoksille.... -vapaaehtoiset ilmoittautukoon kännyyni tia meiliini =)

Great day at work today! We had fun! We were goofing around and the good mood really cathed everyone, my workers and the customers.
I did one good thing today at work, and gained a "date" with a police officer the sametime. There was this young guy driving to us and he had had some too many to drink before taking the car. So I called the cops. His friends noticed it, and they switched the driver before the cops got there. Me, as a good citizen, told the cops and had to go there to point who was driving. Afterwords the officer (with the most blue eyes ever!!!!) asked for my number to call later and ask to come to the station. So, I got a date =) =)

keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2007

näinhän se menee...

viimeviikolla olin helsingissä ja oli 17 astetta lämmintä. Minä pohjalainen varustautuneena villakangastakkiin ja läkähtymispisteessä.
No, menin sitten eilen koulutukseen Helsinkiin taas vaihteeksi: Joopa, varustauduin kevät kenkiin ja takkiin kun siellä oli niin lämmin. Niinpä: odoteltiin ratikkaa kylmässä tuulessa ja alkoi tippumaan LUNTA taivaalta!!! Lämmitti hyvin se kevät takki!!!

Tänään sentään oli talvitakki päällä kun täällä tulee vähän enemmän sitä lunta. Taitaa tulla valkea pääsiäinen! Onneksi on äitin ja isän auto lainassa niin ei tarvinut mennä pyörällä pakkasessa asioille kaupunkiin.

Kävin moikkaamassa veljeäni hänen työpaikallaan, kun se auto kerrankin oli. Mentiin yhdessä kebeblounaalle. Hassu juttu sattui: juteltiin siellä työpaikalla ja eräs työkaverinsa kysyi että onko sun naisystävä tullut sua tervehtimään. Vastasin siihen että joo, tosi vakituinen naisystävä! No, eipä voinut tietää =)

Eilen varmistui että Vaasan työkaverini pääsee kuitenkin samalle Tukholman kurssille kanssani! Yes Yes!!! Oltiin jo tosi pettyneitä kun ei päästykään samaan reissuun. Nyt menikin aivan nappiin.
Joten: Tomas; saatkin kaksi naista pyöritettäväksi Tukholman ostospaikkoihin =)

sunnuntai, huhtikuuta 01, 2007

Congrats

Happy Birthday dad, 70 years, wow!!!

Mom and dad are having his birthday in Malta. I heard my friend Mark is going to meet them today in Valletta. So nice! Its good to know he is taking care of them! Thanks Mark!!!

taas meni viikko viilettäen

Maanantai: neljältä ylös, taksi haki viideltä kentälle, kuudelta koneeseen, seiskalta helsingissä, kasilta jo aamupalaa syömässä sokoksen mäkissä. Sopivasti oli paikan tuttu ravintolapäällikkö paikalla niin sai juttuseuraa. Yhdeksältä maleksimassa koulua kohti. Välipalan haku lähikaupasta ja kympiltä markkinointiviestinnän näyttöön. Yllättävän suuritöinen se oli, onneksi olivat laittaneet vain yhden tentin per päivä. Tentin jälkeen kahden aikoihin myöhäiselle lounaalle kiinalaiseen Päivin kanssa. Päätettiin palkita itsemme vielä jätskeillä.
Upea ilma Helsingissä: varjossa 17 astetta!
Lepäämään hotellille hetkeksi ja eikun menoksi keskustaan. Sovittelin paitaa kun kauhukseni huomasin että mulla oli ihka uudet farkut ratkenneet saumasta! Voi kökkö! Ei kun takaisin hotellille parsimaan. Samassa tohinassa soitti kaverini ja sovittiin illaksi tärskyt illallisen merkeissä.
Housujen parsiminen osoittautui niin rankaksi puuhaksi =) että otin kunnon torkut. Heräsin kun kaverini soitti sopiakseen tarkemmin illan tapaamista. Ja eikun menoksi jälleen. Illallinen maistui hyvässä seurassa ja ilta oli muutenkin oikein onnistunut. Tätä kaipasinkin!
-ei muuten jaksettu kävellä Kuurnaan, vaikka paikkaa kehuttiin -Kiitos Tomas suositteluista!
Tiistai: Kehityshankkeen esittely koululla ja muiden näyttöjen kuuntelua. Niiden jälkeen suunnattiin koko porukalla pizzalle ja suunnittelemaan tulevia valmistujaisia. Illaksi suuntasin veljeni luo moikkaamaan perhettään. Kiva ilta! Saavuin illalla hotellille ja ajattelin vielä hakea jotain iltapalaa: hotellin respa suositteli huonepalvelun kappelileipää ja teetä. Voitteko kuvitella: kannullinen teetä ja sairaan hyvä lämmin leipä yhteensä 5,50e -huoneeseen tuotuna! Ei voi muuta kuin suositella muillekin!
Keskiviikko: Markkinoinnin suunnittelun näyttö. Siinäkin vierähti vain sellaiset 5 tuntia. Hyvin jäi vielä aikaa kaupungilla maleksimiseen ennen iltakoneen lähtöä kotiin. Kotona olin puoli kymmenen aikaan.
Torstai: 15 työhaastattelua uusille hakijoille. Siinäpä se työpäivä menikin.... Illalla koululle tekemään adresseja koulun stipendirahaston hyväksi. Illalla äiti ja isä lähti reissuun
Perjantai: kiirettä pukkaa töissä, äiti ja isä saapuivat puolenpäivän aikoihin Maltalle. Me jatkamme arkea kotona. Rassella oli kuumetta ja jäi pois koulusta. Epa oli niin reilu kaveri että päästyään koulusta kävi pyörällä hakemassa meiltä töistä välipalaa ja jätskit kummallekin! Ihana poika!!!
Lauantai: Danielin 1v synttärit. Illaksi ensin Piparminttu-Pipsan kanssa kaffille, sitten töihin laskemaan inventaariota.
Tänään sunnuntaina:
Onnea isälleni Roylle 70 vuotis synttäreiden johdosta!!!!
Mentiin Kirtan ja poikien kanssa vesijuoksemaan. Kilometrin juoksun jälkeen palkittiin itsemme porekylvyllä ja vesihieronnalla.
Mentiin myöhemmin käymään rakennus/sisustusmessuilla Mikin kanssa. Markiisit taitaa nyt sitten tulla meille. Ennenkin on monesti asiaa harkittu, mutta nyt alkaisi olemaan ajankohtaista. Kylppäriremonttikin painaa päälle. Nyt löytyi Se Juuri Oikea Amme! Mä haluan sen! Muusta voin tinkiä remontissa mutta se on saatava!!! Kun se on täällä, laitan teille siitä kuvan! Yes!!!