sunnuntai, lokakuuta 14, 2007

psykedeelistä unta

Nämä syksyn kylmät ilmat ja alati vaihtuva "ollakko pakkasta vai märkää" -keli on saanut nivelet ja lihakseni oireilemaan todella kivuliaasti ja olen usempana yönä joutunut ottamaan reumatologini määräämiä lääkkeitä. Ne kyllä todella auttavat mutta ovat siitä epämieluisia että niiden käyttö pitää todella suunnitella. Normaali kipulääkkeen voi ottaa kun kipuilee ja sillä siisti. Nämä tulee ottaa siten että a) seuraavan aamun toivottuun heräämisaikaan on yli 8 tuntia ja b) lääkkeen otosta puolen tunnin kuluttua on aikas lähellä paikkaa missä aikoo yönsä viettää; ne nimittäin väsyttävät siihen malliin että filmi todella on poikki heti kun vaikutus alkaa. Ja se vaikutus todellakin on aikas lailla sen 8 tunnin kestoinen: muutaman kerran olen ottanut lääkkeen myöhemmin ja kellon herättäessä on ollut niin hönttä olo ettei ole tiennyt onko hereillä vai humalassa =)
No, sääntöluetteloon voin nyt lisätä kohdan c) älä ota alkoholia samaan aikaan lääkkeen kanssa. Lääkkeen käyttöohjeessa ei sitä kielletä eikä edes varoiteta mutta voin kokemuksesta kertoa sen olevan Big Mistake!
Kun nielaisin lääkkeeni illalla, muistin samalla että nautittiin illalla yhdet hyvät viskipaukut Mikin kanssa. No selailin käyttöohjetta eikä todellakaan asiaa siellä kielletty mutta uniin se vaikutti aikas mielenkiintoisesti: näin unessa vain värejä jotka vaihtuivat kuin jossain seitkytluvun piirrosfilmissä: vihreää, purppuraa, keltaista, batiikkikuvioita ja venyviä muotoja. Hih, voisi vaikka sanoa että pilvessä olin... =)
Luojan kiitos ei mitään pahoinvointeja kuitenkaan tullut yöllä eikä aamulla.
Ja tiedä sitten oliko syy lääkkeen tai vilkkaan mielikuvituksen että Austin Powers leffan kulissit hyppi silmille unessa =) Oh behave!!!