sunnuntai, toukokuuta 28, 2006

Empun synttärit osa 1

Tänään vietimme Empun 7 v juhlia sukulaisten kesken. Emil sanoi juhlien jälkeen että paras lahja oli se että kummitäti otti ihanan koiranpentunsa mukaan juhliin. Aivan uskomaton juttu miten lapsen ja koiran välille voi syntyä ystävyys ihan tuosta vain. Kun Baata tuli koiransa Vanillan kanssa, kävi pentu ensin tervehtimässä kaikkia ja alkoi sitten leikkiä Empun kanssa ja vaikka kävikin muita välillä hetken moikkaamassa, palasi aina Empun luo. Ulkonakin melkein tunnin pelasivat jalkkista yhdessä! Hassu juttu. Ja Emilhän on nyt aivan myyty! Vanillalla on muuten veli täällä kaupungissa myös ja sen nimi on Toffee! Heh! Arvatkaa kumpi on valkea ja kumpi ruskea...
Lähdettiin vieraiden käynnin jälkeen hakemaan pizzaa ja tuli kalliit pizzat! Kääntyessäni parkkitaloon keskustassa tuli toinen auto "keskikaistaa" vastaan ja jouduin väistämään turhan lähelle oviaukkoa sillä seurauksella että huomenna päiväohjelmaan kuuluu soitto vakuutusyhtiöön ja autoliikkeeseen korjauksen merkeissä... No jotain positiivista on se, että samalla puolella on jo yksi naarmu joten nyt menee kumpikin samalla maalauksella...
Olisihan nuo vauhtiraidat voinut tehdä ihan maalaamallakin, mutta nyt takarenkaan reunaa "koristaa" mukavat kaiverrukset. Auts!!!

We celebrated Emils 7th birthday today with some familymembers. He has his b-day next week, but the same day will be high school graduation for some of our friends and relatives, so we desided to celebrate Emil allready to day. We all had fun. After the party Emil told the best gift was that his godmother had her puppy with her. Emil and Vanilla became friends right away. They playd with ball on our backyard and had fun.
After eating cake and candy we desided to get some pizza. And very expensive pizza it became: I hit our car! Not very badly but bad enough. Tomorrow I have to call the ensurance company how much I have to pay my self. Outh!!! Well, I have had drivers lisence for 15 years and this was only the second time so I don´t have to feel very bad. But still, driving too close to a doorway in a parkinglot is stupid way to spend money!