Yes, yes, niin ne alkoivat välipäivien alet tänään.
Pojilla polttelivat taskuissa joululahjaroposet joten lähdimme käpyttelemään keskustaa kohti. Rasse osti pelin XBoxille ja Cars-julisteen. Epa etsi joka liikkeestä Roboraptoria joka olisi ollut alennuksessa ja itkuhan siitä tuli kun se ei tietenkään ollut alennettujen tuotteiden joukossa. Paras hinta oli 89e ja se on mielestäni ihan liikaa valmiiksi leikitystä lelusta. No, yhtäkkiä Epa keksi että mennään katsomaan kännyköitä! Hän osti toissa kesänä omilla rahoillaan nokian peruskännyn josta on jo aika jättänyt aika reippaasti. (toimii muuten kyllä mutta ääni rahisee niin ettei selvää saa)
Känny sitten löytyi ja nyt pikkumies on onnellinen läppäpuhelimen omistaja. Elkeet oli kuin vanhalla tekijällä kun kertoi myyjälle tarvitsevansa läppäkännyn ilman kameraa ja edullisesti.
Itse en onnistunut tuhlaamaan mihinkään. Tavaraa kyllä tuntuu olevan tarjolla joka puolella, mutta ei oikein jaksanut keskittyä. Onhan sitä tullut osteltua ennen joulua ihan tarpeeksi.
We went shopping with boys today. Its major Sale everywhere. I didn´t find anything special, but both boys spent almost all they got as a x-mas gifts. Rasmus bought a game for XBox and a poster. Emil wanted to have a toy called Roboreptile. It wasn´t on sale and the prize is too much if I´m asked to spend in a toy. So after thinking and thinking, he decided to buy a mobilephone. Yhe one he has has seen its best days allready. Actually he bought that one also with his own money. He is very good in saving money and buying bigger things. Well anyway, now he has a new phone. And is very proud to show it and tel everyone, he didn´t get it as a gift, but bought it with his own money. He is such a funny little man!