maanantaina, joulukuuta 25, 2006

Joulupuuhaa

Aattona meille tuli 11 henkeä vierailulle. Aamupäivä meni ruokia valmistellessa. Kävimme myös viemässä kynttilät haudoille ja toimittamassa viimeiset paketit perille. Kolmen jälkeen alkoi vieraat tai siis ihan tutut kokoontua meille ja pojat odottivat kärsimättöminä pukin tuloa. Ovikello soi viimein ja yllätys olikin suuri kun punanutun asemasta ensin sisälle astuikin ihkaelävä Muumipappa! Pukki oli ottanut mukaansa tontun ja muumupapan seurakseen!Vaikka pojat tunnistivatkin heti äänestä tämän vuotisen pukkimme, oli yllätys silti mukava.
Mieluisimmat lahjat olivat uusi pankkikorttiversio Monopoly pelistä, autorata, legot sekä ritarilinna. Minua lämmitti eniten se yhteinen aika nauttien kaikkien seurasta kera herkkujen. Jo monta vuotta minun lahjatoivelista on ollut sama ja aina yhtä toimiva 3:n v:n lista: Viskiä, viiniä ja villasukkia. Kaksi toteutui, viskiä sai armas siippani joten sekin toive tavallaan toteutui. Eri viinejä on aina hyvä olla hyllyssä ja villasukkia käytän aina, siis ihan aina, oli ulkona sitten 30 lämmintä tai -30. Sydäntä lämmitti lahjakortti, jolla varmasti keksin kaikkea mukavaa, minun maku kun on turhankin nirso...

Tänään joulupäivänä kävimme anoppilassa syömässä perinteen mukaan. Oli mukava jutustella sukulaisten kanssa ja ottaa rennosti. Ilta jatkuukin nyt joululahjoista nauttien: villatossut on jalassa, viiniä siemaillen ja monopolya pelaten. Makoisaa joulua!!!