sunnuntai, elokuuta 19, 2007

OHI ON 31

...niin, 31 lomapäivää on nyt lusittu, viimeisiä tunteja enää nautittavana.
Ja näistä viimeisistä päivistä onkin otettu kaikki irti.
Perjantaina käytiin vihdoin valitsemassa kaakelit ja kalusteet kylppäriremonttia varten, tekijä enää puuttuu... Ei millään enää jaksaisi odottaa kun on kaikki valittu ja haluaisi vain päästä uuteen kylppäriin. No, kaakeleiden toimitusaikakin oli kyllä 3 viikkoa, joten joutuu vielä odottamaan.
Lauantaina oli pojilla piirisarjan pelit Lohtajalla. Ekasta tuli voitto, seuraava tasan ja viimeisessä hävittiin. Oli muuten todella hyvin järjestetty turnauspäivä. Yhdessä välissä ehti käymään syömässä paikallisessa ruokapaikassa. Pizzat ja lasten ranskalais/nugget/lihapulla-annokset maistuivat kaikki oikein hyville. Turnauspäivän jälkeen ajoimme pikapikaa kotiin ja vaatteiden vaihdon jälkeen ilta-ajoilla hierojalle. Koska ystäväni on aloittanut oman hieronta-alan yrityksen, pystyimme yhdistämään mukavasti kyläilyn ja hieronnan. Pojat saivat leikkiä tuttujen lapsien kanssa ja me Mikin kanssa vuoroillamme nauttia rentouttavasta hoidosta.
Tänään kävimme vesijuoksemassa ja nauttimassa aurinkoisesta mutta jo hieman syksyä enteilevästä ilmasta ulkoaltaalla.

31 days of free time and vacation is about to end now and tomorrow i have to go back to work. As a friend of mine told me: "welcome to reality!" oh yes, we do have to work too! But I have tryed to take best of the last days. On friday we finally decided what type of tiles and furniture we will have in our bathroom when we have to renovate it soon. On saturday the boys had a soccer tournament nearby and so we spent the day there. One loose, one even, one victory; so all in all a good tournament. After a quick visit home we drove to a friend of mine who have started a new business massaging people. So both me and my husband had one hour massage. Pure heaven for aching muscles!
Today i went aquajogging with an other friend of mine. So it has been a nice, relaxing end for my vacation.
Welcome to reality!!!