tiistaina, lokakuuta 31, 2006

Kehityskeskustelua ekaluokkalaiselle

Pieni parin asteen pakkanen ei lopputalvesta tunnu pahalle, mutta nyt se on niin kylmää kun ei ole vielä tottunut asiaan. Vieläkin tuntuu kylmälle vaikka polkaisin töistä kotiin jo tunteja sitten.
Hrrrrr!

Meillä oli Empun open kanssa tänään treffit. Koululaisille järjestetään kehityskeskusteluja pari kertaa vuodessa ja nyt oli siis eka kertaa. Hyvin oli koulu sujunut opettajan mielestä ja niin meidänkin. Ope kehui Emppua äärimmäisen kyvykkääksi urheilijaksi ja muutenkin liikuntatunneilla laji kuin laji sujuu kuin vettä vain. Emppu todella on motorisesti edellä veljeänsä, tai voisi tässävaiheessa sanoa että yksinkertaisesti kyvykkäämpi siinä. Rasse vastoin on ollut kielellisesti aina lahjakkaampi veljeään. Rasse osasi puhua jo lauseita Empun syntymän aikaan. Muistan selvästi kun hän tuli laitokselle veikkaansa katsomaan ja sanoi "miksi vauvalla ei ole tutti suussa", Emppu taas alkoi puhumaan kunnolla vasta lähempänä kolmea vuottaan. Siihen kun sitten lisää vielä kaksi kotikieltä niin haastetta on kerrakseen Empulla ollut.
Anyway, Emppu on tehnyt aimo harppauksen lukemisessa ja kirjoittamisessa ja nyt nekin alkavat sujua mallikkaasti. Alku oli haasteellista, mutta opettaja sanoi että olisi ollut suuri virhe jättää Emppu vielä vuodeksi eskariin. Onneksi tuli valittua oikein ja pidettyä oma päänsä koulupsykologista välittämättä. Keväällä vielä psykologi kovasti oli sitä mieltä että suomenkieliseen kouluun starttiluokalle tai eskaria kertaamaan! No, onneksi nyt kuitenkin näin.